Potentiaalinen pehmolelu ja muita poimintoja

Tässä onki kulunut jo kolmisen viikkoa viime blogipäivityksestä, ja tänä aikana en oo oikeastaan muuta tehnykkään ko kutonu (en siis ihan oikeasti, tänäänkään en oo poistunu kotoani hetkeksikään). Tällä viikolla lähti keskisormesta tunto kokonaan vallattoman kutomisinnostuksen takia, mutta tänään se oli jo vähän toipunut ja olikin siis hyvä alotella uusia juttuja! Mutta niin, tässäpä taas sukanpoikasia ja muita ihmeellisyyksiä matkan varrelta:

piirakkasukat, aito suomalainen sukkalanka, villasukat

Nää piirakkasukat mie neuloin tällä viikolla parin päivän aikana ko hoksasin, että pitäs saaha kaverille tehtyä jotain synttärilahjaksi. Piirakkasukat on kyllä oikiasti kaikista kivoimpia sukkia tehä, valmistuu ihan tosi nopeasti ja näyttää näteiltä ilman, että tarvis tehä mitään värikikkailuja. Näiden perusteella voin myös kertoa, että suuresta tekokuitupitoisuudestaan huolimatta Novitan Aito suomalainen sukkalanka on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin 7 veljestä. 

villasukat, tiimalasikantapää, vauvaneuleet

Tein myös kasan pikkuihmisten sukkia. Näihin väänsin elämäni ensimmäisen tiimalasikantapään yhdistelemällä kaikkia löytämiäni ohjeita, joista ensimmäistäkään en jostain syystä meinannu ymmärtää. Tiimalasikantapää on kyllä ehkä kaunein mahdollinen ja ehkä myös mukavin kutoa, mutta kyllähän tuosta jo näki, että ei se kauhean pitkään kestä. Aikuisen sukkiin en siis välttämättä tuota alkais tekemään. Paitsi nyt ehkä omiini! Muuten nää oli äärimmäisen perusmalliset sukat.

villasukat, lasten sukat, vauvaneuleet

Näihin villasukkiin löysin inspiraation Simpsukka-blogista, tarkalleen ottaen kohdasta "Vaaleanpunaiset pintaneulekuviosukat". Tein nämä (niin kuin nuo edellisetkin, by the way) Novita Woolista, joka on siis 100 % villaa. Joku vois selventää mulle, miksi tää Wool tuntuu ihan tommoselta tavalliselta, kun taas vaikka se Suomivilla-lanka on semmoista ihanan hahtuvaista!

villasukat, junasukat, vauvaneuleet

Ja tässä Alpaca-langasta kudotut junasukat. Niistä tuli niin suloisen pienet, että melkeen aloin itkemään niiden söpöydelle, nyyh.

junasukat, villasukat, 7 veljestä

Tässä vielä vähän (paljon) isommat junasukat sinisestä seiskaveikasta, jota meillä oli niin paljon, että siitä syntyi näiden lisäksi kahdet muutkin sukat...

Saga-palmikkosukat, villasukat

... kuten esimerkiksi nämä. Tein yhelle kaverille tämmöiset Saga-palmikkosukat, joiden ohje löytyy näköjään täältä. Minusta palmikoiden aikaansaaminen on ikävystyttävintä ikinä, mutta pakkohan tommoset oli tehä, ko meille ilmaantui pari ihan oikeaa palmikkopuikkoa! 

saga-palmikkosukat, villasukat


virkkuukoukkukotelo, jämälankaprojekti

Ja tässä viime blogipäivityksessä pohtimani jämälankaprojekti, virkkuukoukkukotelo. Ohjetta en enää löytäny mistään mutta sole mikhään, alla olevassa kuvassa paljastuu kotelon sisäpuoli ja se, etten sitten jaksanutkaan ohjetta hirveästi noudattaa. :D Mutta ulkoapäin se on kaunis ja sisäpuolelta ajaa asiansa, niin mitäs me pienistä!


villasukat, viking sportsragg, palmikkosukat

Loppuhuipennuksena vielä sukat, joiden olemassaolon kanssa mulla ei ole juuri mitään tekemistä - paitsi että oon näiden sukkien onnellinen omistaja. Henkka siis teki nää mulle, ja nää on ehkä söpöimmät ikinä.

Kärjestä aloitettuja villasukkia mie en sitten saanutkaan ainakaan vielä aikaseksi, koska ne pitäis tehä Nalle-langasta ja sitähän ei tästä taloudesta löydy. En myöskään aio ostaa sellaista ennen kuin edellisiä lankoja on käytetty ainakin 15 rullaa. Mutta hyvin ne langat tässä kuluukin, nyt on tekeillään polvisukat enolle, afrikankukkakasa (potentiaalinen pehmolelu) ja aivan liian kauan puikoilla lojunut tyynynpäällinen. Lisäksi revin tässä viikko sitten lakanan palasiksi ja nyt virkkailen siitä tosi psykedeelistä mattoa. Katellaan.
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

0 kommenttia:

Lähetä kommentti