Joujoujouluaskarteluja

Askarteleminen on kammottavaa. Se on syy, jonka takia en ikinä haluais täysipäiväisesti tehä työtä lasten ja varhaisnuorten kanssa. En vaan selviäis siitä. Kesäteologeillessani oon aina lastenleireillä ollut ihan kauhuissani siitä, että minun pitäis pätevästi olla ohjaamassa ties mitä sabluunakuviojuttuja, mukimaalausta ja pahvihärpäkkeiden väkertämistä. Hirveää.

Mie kuitenkin koin jonkinasteisen mielenmuutoksen bongatessani neulojan kranssin rosannaofmay-blogista. Lukaisin jossain bussissa tai missälie postauksen, jossa siitä oli kuvia, ja ajatus jäi vähän niinku kytemään. Kävin kyttäilemässä kyseistä kranssia yhä uudelleen, ja niinhän siinä sitten kävi, että päätin saada aikaiseksi oman versioni. Tai no, eihän se kauheen oma versio ole, kun helmiketjuja myöten ryöstin ideat alkuperäisestä kranssista, mutta anyways. Värin mie sentään vaihdoin!

lankakranssi, jämälankaidea, joulukoriste

lankakranssi, jämälankaidea, joulukoriste

Jämälankoja tähän kului ihan kiitettävästi, mutta oon mie niitä käyttänyt muuallakin! Jouluinnostuksissani tein myös joulupalloja, joita joka toisessa blogissa hehkutetaan. En siis ala ohjeistusta antamaan erikseen, viisitoista eri versiota siitä löytyy helposti googlailemalla. 

joulupallo, joulukoriste, askartelu

joulupallo, joulukoriste, askartelu

Viimeisimpänä - ja ehkäpä myös tärkeimpänä - haluan esitellä joulukortit, joita me viimeisimmässä Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton teemaillassa tehtiin. Nämä lähtevät ensi viikon alussa Joensuun alueen palvelukotien ikäihmisille. Toivottavasti tuovat saajilleen hyvää mieltä ja jouluiloa!

joulukortit, askartelu

joulukortit, askartelu

Minun tämän vuoden jouluaskartelut onkin sitten aika lailla tässä. Nyt pitäis hirveetä vauhtia tehdä joululahja- ja tilaussukkia. Vielä kun tulis lumi tänne Joensuuhunkin asti, niin ois hyvä!
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

4 kommenttia:

  1. Ihania kortteja! Voi kun itekin jaksais tehdä kortteja ite! :D Tai ylipäätään lähettää joulukortteja. Ihan on se käytäntö jäänyt. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mie en ennen askarrellu kortteja yhtään, mutta nyt oon vähän kunnostautunu. Kyllä se siitä vielä lähtee!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Oli hyvä inspiraation lähde! :) Mie itse asiassa jo mietiskelin, että tekisinkö vielä sinisävyisenkin kranssin...

      Poista