Kuluneen kuukauden aikana mun elämä on ollut melkoista myllerrystä. Kirjoitin viimeisimmän blogipostaukseni näköjään 22. maaliskuuta, samaisena päivänä kun kuulin muuttavani 300 kilometrin päähän Joensuusta. Kuulin siis työllistyväni Vaalan seurakuntaan, ja työt alkoivatkin jo huhtikuun alussa. Nyt oon siis täällä diakonin viransijaisena, ja 29.5 pappisvihkimyksen myötä muuntaudun seurakuntapastoriksi. Hui.
Blogini on nyt kuitenkin ensisijaisesti käsityöblogi, joten haluan esitellä kutomani ruutusukat ennen kuin jatkan Vaala-höpötystäni. Sukat on tehty samalla mallilla kuin maaliskuussa väkertämäni ruutusukat - väri ja varren pituus on vähän vaan muuttuneet aikaisemmasta sukkaparista. Tällä kertaa käytin lankana tuttuakin tutumpaa seiskaveikkaa, jota jäi melko rutkasti vielä jäljelle. Mitäköhän siitä tekis?
Mutta siis, tämä Vaala. Oon asustanut täällä nyt tarkalleen ottaen kaksi viikkoa, ja fiilikset ovat vähän kaksijakoiset. Työ on mahtavaa, vapaa-aika ei ehkä niinkään. Tiesin jo kauan ennen valmistumista, että työllistyminen pappina todennäköisesti vaatisi muuttoa ihan tuntemattomalle paikkakunnalle, mutta ei tällaisiin silti osaa henkisesti varautua. Omaa paikkaa saa kyllä hetken vielä etsiskellä! Onneksi mie sain harvinaisen kiireellisellä aikataululla järjestämissäni läksiäisissä lahjaksi muun muassa kuntosalikortin - tylsyyden keskellä voi aina rientää urheilemaan.
Tällä hetkellä mie asun kerrostalossa, jossa asuu minun lisäkseni yksi (1) ihminen. Siinä on kyllä hyvät puolensa - kovin on rauhallista, eikä pyykkituvallekaan tarvi mitään vuoroja varailla, sen kun vaan marssii sinne pyykkivuoren kanssa. Meidän pyykkituvalla pesutoimiin liittyvä ohjeistus löytyy tyylikkäästi seinälle kirjoitettuna. Ekaa kertaa tuolla käydessäni vähän kavahdin punaista tekstiä kauhuleffavibojen vuoksi, nyt oon jo vähän sopeutunu.
Tää talo on siis seurakunnan omistama asuntotalo. Mun asunto on mulle aivan liian iso, ja meininki on aika autio verhojen ja mattojen loistaessa poissaolollaan. Oon katsellut pienempiä kämppiä muualta, ihan Vaalan ulkopuoleltakin. Nyt on käynnissä pohdinta siitä, kuinka pitkä työmatka on liian pitkä. Jaksanko ajaa esimerkiksi 60 kilometriä pitkän matkan joka päivä edestakaisin työpäivän pituudesta riippumatta?
Olohuone oli aluksi vielä nykyistäkin autiompi, koska sohva jäi Joensuuhun. Päätin kuitenkin heti ekana päivänäni täällä tehdä ostoksia tori.fi:ssä, ja tuollainen levitettävä sohva tänne sitten ilmiintyi. Kovasti tässä on kyllä vielä miettimistä, että miten onnistun tekemään tästä (tai mistään muustakaan) kämpästä yhtään kotoisamman nykyisellä tavaramäärällä. Onneksi on ystäviä, jotka on lupailleet mulle verhoja ja pyykkikoreja ja kaikenlaista!
Se, että asun seurakunnan asuntotalossa, merkitsee aika lyhyttä työmatkaa. Kirkko näkyy oikein hyvin sekä makuu- että olohuoneestani. Makuuhuone on oikeastaan niinkin lähellä kirkkoa, että näen omaan työhuoneeseeni sisälle. Siinä yksi keskeisimpiä syitä pitkähkön työmatkan pohdinnalle. Pieni etäisyys auttais hahmottamaan, mikä on työ- ja mikä vapaa-aikaa.
Työ Vaalassa on tosiaan ollut antoisaa, ja moni päivä onkin venynyt melkoisen pitkäksi, kun oon vältellyt kämpillä istuskelua. Perjantaina me järjestettiin vapaaehtoisten kanssa tonkkakeräys Yhteisvastuulle, ja mie olin itsekin tunnin kaupalla keräämässä. Siinä ajassa vastaan ehti tulla 14 tuttua! Aika saavutus kahden viikon asumisen jälkeen, eikö totta?
Toistaiseksi elämä on aikamoista päivien ja öiden laskemista. Noin esimerkiksi tässä on enää viisi yötä jäljellä siihen, että mie pääsen Joensuuhun! Ja siitä taas viikon päästä uudestaan. Uskon ja toivon, että elämä alkaa pikkuhiljaa muotoutua mukavaksi myös vapaa-ajalla. Töitä on joka tapauksessa ainakin reilu vuosi edessä. Nyt elämä on tasaantunut jo sen verran, että aikaa jää kutomishommille, lukemiselle ja kaikelle muullekin sellaiselle, mitä noin normaalistikin kotioloissa harrastan.
Mutta joo, tämän romaanin myötä päätän lähes kuukauden mittaisen hiljaiseloni ja lupaan, että lähipäivinä on taas luvassa jotain uutta ja jännittävää! Kiitos lukijoille kärsivällisyydestä, yksikään ei ollut ehtinyt kyllästyä ja kadota lukijalistoilta viime viikkojen aikana :---)
