Mie seurailin tänään (kuten aika monesti aiemminkin) suurella mielenkiinnolla muuan käsityöryhmän raivokasta keskustelua siitä, paljonko ohuesta langasta neulotuille polvipituisille villasukille pitäis laittaa hintaa. Osa oli sitä mieltä, että jos kyseessä on tuttu, niin lankojen hinnoilla mennään. Toiset taas pohtivat, ettei pitäis olla väliä, onko kyseessä kaveri vai vähemmän kaveri - kaikille sama hinta, joka keskustelijan mukaan vaihteli 20 ja 50 euron välillä. Muutama huomattavasti korkeampikin vaihtoehto hinnoittelulle keskustelussa vilahti, mutta niille ei somekansa oikein lämmennyt.
Mutta siis - mie en alkuunkaan ymmärrä, miksi aina vaan taistellaan siitä, miten itse tehdyistä käsitöistä pyydetty hinta liittyy siihen, kuinka paljon omaa työtään arvostaa. Otanpa itseni näin esimerkiksi - yksistäkään tän blogin villasukista tai muistakaan aikaansaannoksista mie en ole ikinä pyytänyt senttiäkään, joskus oon sattunut saamaan lankojen hinnan verran takaisin. En kyllä kaipaile sitä lankojen hintaakaan, jos lankoihin ei nyt aivan hirveästi mene, koska rakastan kutoa sukkia, enkä vaan voi tehä aina kaikkea itselleni. Lahjaksi on kiva antaa. Nollahinnoittelu ei tarkoita sitä, ettenkö arvostais omia käsitöitäni (olihan noi viimisimmätki aivan tosi hurmaavat!). Eikä se johdu siitä, että mie olisin jotenkin hirmuisen varakas - opintotuella täällä pääasiallisesti elellään ensi kevääseen asti. Neulominen on mulle rakas harrastus, jonka sivutuotteena kykenen vielä ilahduttamaan itselleni tärkeitä ihmisiä. Kaikki voittaa ja silleen!
Mutta kyllä, ymmärrän, ettei kaikki voi eikä tahdo jaella käsitöitään ilmaiseksi. On ihan järkevää myydä käsitöitään, jos joku erikseen niitä kerran tilaa. Ja onhan se totta, että kirppiksellä on ärsyttävää nähdä niitä kympin maksavia ylipolvensukkia, joissa on seitsemää erinäköstä kuviota varressa ja pitsit päälle. Ja jos nuilla sukilla meinaa elantonsa tienata, niin täytyyhän niistä verotkin maksaa. Toisaalta voisin julmasti todeta, että oma mummoni oli kutomishommassa niin tehokas, ettei tarvinnu paljoa pyytää, kun tekemiseen ei montaa tuntia ikinä hurahtanu. Että reeniä reeniä vaan.
Mutta kyllä, ymmärrän, ettei kaikki voi eikä tahdo jaella käsitöitään ilmaiseksi. On ihan järkevää myydä käsitöitään, jos joku erikseen niitä kerran tilaa. Ja onhan se totta, että kirppiksellä on ärsyttävää nähdä niitä kympin maksavia ylipolvensukkia, joissa on seitsemää erinäköstä kuviota varressa ja pitsit päälle. Ja jos nuilla sukilla meinaa elantonsa tienata, niin täytyyhän niistä verotkin maksaa. Toisaalta voisin julmasti todeta, että oma mummoni oli kutomishommassa niin tehokas, ettei tarvinnu paljoa pyytää, kun tekemiseen ei montaa tuntia ikinä hurahtanu. Että reeniä reeniä vaan.
Ja mikäkö pointtini oli? Varmaankin se, että mulla on oikeus pyytää tai olla pyytämättä sukistani mitä vaan niin kauan, kun en tuota niitä kuin tehdas ja uhkaa elantonsa edestä neulovia käsityöyrittäjiä. Annetaan lahjaksi tai pyydetään vaikka 600 euroa, mutta ei pliis arvostella toistemme aivokapasiteettia Facebookissa kaikkien nähden. Villasukkailu on iloinen asia! :)
