Joku valveutunut saattaa muistaa, että joskus vuonna 2015 mie sain inspiraation virkatusta häämekosta. Semi-innostunut blogipostaukseni idean tiimoilta löytyy täältä. Häitä ei tuolloin ollut näköpiirissä, mutta tilanne on radikaalisti muuttunut. Meen siis naimisiin melkein päivälleen neljän kuukauden päässä, ja aion pukeutua mihinkäs muuhun kuin virkattuun häämekkoon!

Tuleva mekkoni koostuu siis erilaisista virkatuista kuvioista, joiden toteutuksesta on pitkälti vastannut mummoni. Nyt käynnissä on yhdistämisprosessin viimeinen vaihe, eli tavoitteena on saada mekon yläosasta istuva ja epämääräistä visiotani vastaava. Syyskuun alussa kärrään aikaansaannokseni Rovaniemelle, ja kaasoni äiti ompelee siellä sitten minulle tyllihameen ja alusmekon.

Ja että miltäkö se näyttää? Tässä vaiheessa en halua paljastaa kaikkea, mutta pieni vilaus sallittakoon:

virkattu häämekko, crochet wedding dress, doilies
Joko saa haljeta innosta?

Kuluneen syksyn ajan me ollaan Vaalan seurakunnan kutomispiirissä väkerretty körttisukkia. Minun rooli on ilmeisesti ollut lähinnä tunnelmannostattajana toimiminen, sillä meidän piirissä valmistuneista 52 sukkaparista peräti yhdet on minun tekemät. Ne yhdetkin valmistui vasta kauden päättäjäisten jälkeen. Mutta anyways, yhdet sukat vuoden jokaista viikkoa kohden saatiin valmiiksi asti suhteellisen pienellä porukalla. Tässäpä yhteiskuva aikaansaannoksistamme:

körttisukat, kutomispiiri

Aika näpsäkän näköinen kokoelma, eikö totta? Nämä kaikki lähtevät diakoniatyön kautta yksinäisten vanhusten jalkojen lämmittimiksi. Hyvää mieltä on siis luvassa melko monelle näin joulun alla.

Mutta sitten vielä ne omat aikaansaannokseni. Ne, kuten kaikki muutkin kutomispiirin körttisukat, on tehty seiskaveikasta sekä Kaupunkilangan Kivijalkasta. Jälkimmäinen olikin uusi tuttavuus, ja hyvältä vaikuttaa.

körttisukat, villasukat

körttisukat, villasukat

körttisukat, villasukat

Seuraavaksi vuorossa ovat kissakuvioiset tilaussukat sekä liuta erinäisiä toteuttamista vaille jääneitä sukkahaaveita. Pysykää siis kuulolla! :)

Törmäsin Pinterest-vaelluksellani hauskaan pöllökaavioon, ja keksin saman tien, että neulonpas tuota kuviota käyttäen sukat. Tuosta oivalluksesta on kulunut nyt kahdeksan kuukautta, ja nyt ne on valmiit! Tässäpä siis sukat, joista löytyvää kuviota on eri muodoissaan viime vuosina viljelty ehkä liiankin paljon, mutta jonka söpöydestä kaikki lienevät yhtä mieltä.

pöllösukat, 7 veljestä, villasukat

pöllösukat, 7 veljestä, villasukat

pöllösukat, 7 veljestä, villasukat

Sain kulutettua pöllösukkiin kaapin pohjalla lojuneet seiskaveikan jämät, ja nyt nämä siirtyvät lahjapakettiin odottelemaan joulua. Tein tuossa juuri olemassaolevien villasukkien ja -lapasten inventaariota, ja aika hyvin kasa harveni, kun kylmän rauhallisesti jaoin ne mielessäni uusille omistajilleen. Vielä kun ehtisi jotain kutomaan valmiiksi asti, niin ei tarvitsisi ihan hirveästi kaupoissa kierrellä hälinän keskellä ruokkimassa jo valmiiksi käsiin räjähtänyttä ostoshysteriaa. 

Enää 20 päivää!
Edellisestä postauksestani on näköjään kulunut neljä kuukautta, oho! Se vielä päättyi sanoihin "Mutta joo, tämän romaanin myötä päätän lähes kuukauden mittaisen hiljaiseloni ja lupaan, että lähipäivinä on taas luvassa jotain uutta ja jännittävää!" :D Selittelyt ynnä muut ovat tarjolla tämän postauksen loppupuolella, mutta ensiksi itse asiaan!

virkattu liivi, novita nalle

Tällaisen liivin mie siis virkkasin Novitan ohjeella. Käsialani on huikean löysää, joten väkersin tämän numeroa pienemmällä koukulla kuin ohje kehotti. Silti piti soveltaa, ja leveyssuunnassa tähän tuli vain seitsemän palaa (ohjeessa yhdeksän). Ei se ollenkaan niin lyhkäiseksikään jäänyt kuin ohjeen kuvassa, mutta sole mikhään!

virkattu liivi, novita nalle

Lankana tässä oli siis Novita Nalle, jota kului vähän vajaat neljä kerää. Pienempään kokoon pätee sama ohje, kunhan vaihtaa langan Pikkusiskoksi ja koukun vielä vähän pienemmäksi.

virkattu liivi, novita nalle

Mutta sitten aiheesta kukkaruukkuun - miksi mie en postaillutkaan heti edellisen postauksen jälkeen, vaan melkein puoli vuotta myöhemmin? Hmmm. Yksi syy on se, että oon ollut rehellisesti sanottuna laiska. Inspiraatio käsitöihin katosi pitkäksi aikaa, ja siksi tämänkin liivin aloittamista ja eteenpäin tekemistä venytin luvattoman pitkään. Toinen syy onkin sitten se, mistä jo viime postauksessa vähän vihjailin...


Minut tosiaankin vihittiin papiksi 29.5, ja kiirettä on aika lailla pitänyt!  Elämä on tällä hetkellä monelta osin uuden oppimista ja ihmettelyä. Toisaalta mukaan mahtuu myös paljon kiitollisuutta siitä, että tunnen olevani oikealla paikalla. Pappisvihkimystä seuraavalla viikolla aloin myös muuttohommiin, joten tästä postauksesta tulee nyt edellisen tapaan asuntoesittely:






Edellisen asunnon suuruutta valitettuani mie muutin siis 90-neliöiseen paritaloon Oulujoen törmälle, enkä valita yhtään! Täällä olen siis majaillut viimeiset kaksi ja puoli kuukautta, ja sinä aikana Vaala on pikkuhiljaa alkanut tuntua kodilta. Enää en laske päiviä Joensuuhun matkailemiseen, vaikka onhan siellä tietenkin ihanaa edelleen parhaansa mukaan juosta. Ehkä nyt käsityöinspiraation palattua voin kokeilla vaikkapa terassilla neulomista :)
Kuluneen kuukauden aikana mun elämä on ollut melkoista myllerrystä. Kirjoitin viimeisimmän blogipostaukseni näköjään 22. maaliskuuta, samaisena päivänä kun kuulin muuttavani 300 kilometrin päähän Joensuusta. Kuulin siis työllistyväni Vaalan seurakuntaan, ja työt alkoivatkin jo huhtikuun alussa. Nyt oon siis täällä diakonin viransijaisena, ja 29.5 pappisvihkimyksen myötä muuntaudun seurakuntapastoriksi. Hui.

Blogini on nyt kuitenkin ensisijaisesti käsityöblogi, joten haluan esitellä kutomani ruutusukat ennen kuin jatkan Vaala-höpötystäni. Sukat on tehty samalla mallilla kuin maaliskuussa väkertämäni ruutusukat - väri ja varren pituus on vähän vaan muuttuneet aikaisemmasta sukkaparista. Tällä kertaa käytin lankana tuttuakin tutumpaa seiskaveikkaa, jota jäi melko rutkasti vielä jäljelle. Mitäköhän siitä tekis?

ruutusukat, villasukat, kirjoneule

Mutta siis, tämä Vaala. Oon asustanut täällä nyt tarkalleen ottaen kaksi viikkoa, ja fiilikset ovat vähän kaksijakoiset. Työ on mahtavaa, vapaa-aika ei ehkä niinkään. Tiesin jo kauan ennen valmistumista, että työllistyminen pappina todennäköisesti vaatisi muuttoa ihan tuntemattomalle paikkakunnalle, mutta ei tällaisiin silti osaa henkisesti varautua. Omaa paikkaa saa kyllä hetken vielä etsiskellä! Onneksi mie sain harvinaisen kiireellisellä aikataululla järjestämissäni läksiäisissä lahjaksi muun muassa kuntosalikortin - tylsyyden keskellä voi aina rientää urheilemaan. 


Tällä hetkellä mie asun kerrostalossa, jossa asuu minun lisäkseni yksi (1) ihminen. Siinä on kyllä hyvät puolensa - kovin on rauhallista, eikä pyykkituvallekaan tarvi mitään vuoroja varailla, sen kun vaan marssii sinne pyykkivuoren kanssa. Meidän pyykkituvalla pesutoimiin liittyvä ohjeistus löytyy tyylikkäästi seinälle kirjoitettuna. Ekaa kertaa tuolla käydessäni vähän kavahdin punaista tekstiä kauhuleffavibojen vuoksi, nyt oon jo vähän sopeutunu.


Tää talo on siis seurakunnan omistama asuntotalo. Mun asunto on mulle aivan liian iso, ja meininki on aika autio verhojen ja mattojen loistaessa poissaolollaan. Oon katsellut pienempiä kämppiä muualta, ihan Vaalan ulkopuoleltakin. Nyt on käynnissä pohdinta siitä, kuinka pitkä työmatka on liian pitkä. Jaksanko ajaa esimerkiksi 60 kilometriä pitkän matkan joka päivä edestakaisin työpäivän pituudesta riippumatta?


Olohuone oli aluksi vielä nykyistäkin autiompi, koska sohva jäi Joensuuhun. Päätin kuitenkin heti ekana päivänäni täällä tehdä ostoksia tori.fi:ssä, ja tuollainen levitettävä sohva tänne sitten ilmiintyi. Kovasti tässä on kyllä vielä miettimistä, että miten onnistun tekemään tästä (tai mistään muustakaan) kämpästä yhtään kotoisamman nykyisellä tavaramäärällä. Onneksi on ystäviä, jotka on lupailleet mulle verhoja ja pyykkikoreja ja kaikenlaista!


Se, että asun seurakunnan asuntotalossa, merkitsee aika lyhyttä työmatkaa. Kirkko näkyy oikein hyvin sekä makuu- että olohuoneestani. Makuuhuone on oikeastaan niinkin lähellä kirkkoa, että näen omaan työhuoneeseeni sisälle. Siinä yksi keskeisimpiä syitä pitkähkön työmatkan pohdinnalle. Pieni etäisyys auttais hahmottamaan, mikä on työ- ja mikä vapaa-aikaa.


Työ Vaalassa on tosiaan ollut antoisaa, ja moni päivä onkin venynyt melkoisen pitkäksi, kun oon vältellyt kämpillä istuskelua. Perjantaina me järjestettiin vapaaehtoisten kanssa tonkkakeräys Yhteisvastuulle, ja mie olin itsekin tunnin kaupalla keräämässä. Siinä ajassa vastaan ehti tulla 14 tuttua! Aika saavutus kahden viikon asumisen jälkeen, eikö totta?

Toistaiseksi elämä on aikamoista päivien ja öiden laskemista. Noin esimerkiksi tässä on enää viisi yötä jäljellä siihen, että mie pääsen Joensuuhun! Ja siitä taas viikon päästä uudestaan. Uskon ja toivon, että elämä alkaa pikkuhiljaa muotoutua mukavaksi myös vapaa-ajalla. Töitä on joka tapauksessa ainakin reilu vuosi edessä. Nyt elämä on tasaantunut jo sen verran, että aikaa jää kutomishommille, lukemiselle ja kaikelle muullekin sellaiselle, mitä noin normaalistikin kotioloissa harrastan.

Mutta joo, tämän romaanin myötä päätän lähes kuukauden mittaisen hiljaiseloni ja lupaan, että lähipäivinä on taas luvassa jotain uutta ja jännittävää! Kiitos lukijoille kärsivällisyydestä, yksikään ei ollut ehtinyt kyllästyä ja kadota lukijalistoilta viime viikkojen aikana :---)
Pääsääntöisesti mie olen sitä mieltä, että valokuvat on ehdottomasti mun blogini heikkous. Syy numero yksi on se, että en omista kunnollista kameraa, vaan räpsin otokseni käyttäen häpeällisen rajallista puhelimen kameraa. Toinen syy on se, että valokuvaamiseen palaa käpy alta aikayksikön. En vaan jaksa ojennella koipiani kauniisti kymmenten otosten ajan ja sen jälkeen vielä kaivaa niiden kaikkien joukosta sitä yhtä sopivaa.

Tällä kertaa kävi kuitenkin niin, että ihastuin omiin otoksiini. Syy on ehkä se, että neuloin kerttusukat (vaiko Kerttu-sukat?) maailman ihanimman värisestä Schachenmayr Wool 125 -langasta, jonka sain ystävältäni lahjaksi jokin aika sitten. Kerttusukat oon tehnyt aiemminkin, ja ohje niihin löytyy täältä.

Mutta pidemmittä puheitta, tässäpä mieltä ylentävät otokseni!

kerttusukat, pitsineule, scachenmayr wool 125

kerttusukat, pitsineule, scachenmayr wool 125

kerttusukat, pitsineule, scachenmayr wool 125


kerttusukat, pitsineule, scachenmayr wool 125

kerttusukat, pitsineule, scachenmayr wool 125

Viimeisessä on selkeästi jo edistyneen sommitelman makua. Maailman söpöimmän, pinkin virpomavitsan sain samaiselta ystävältä, joka langankin lahjoitti. Aika hyvä maku, eikö totta? :)
Mie yritin ottaa selvää käsityöblogien kirjoittamattomasta säännöstöstä - tarkalleen ottaen siitä, onko ihan ookoo esitellä vähän muitakin kuin omia väkerryksiä. En onnistunut löytämään tyhjentävää vastausta, joten luotan nyt tässä intuitioon. Henkka nimittäin kutoi mulle körttisukat, ja voin kertoa, että nää on todellakin esittelemisen arvoiset!

villasukat, körttisukat

Me ollaan aika lailla tasoissa lahjussukkien kanssa - mie olen kutonut Henkalle körttisukat ja kirjoneulepolvisukat, Henkka puolestaan on väkertänyt mulle palmikkosukat ja nää eilen illalla valmistuneet. (Toim. huom. Jälkimmäinen sukista itse asiassa valmistui yhdessä illassa. Oon aika ylpee.)

Huomenna luvassa onkin sitten taas sukkia made by me. Kevät tulee kovaa vauhtia, joten tässä pitää varmaan myös alkaa siirtyä niihin tilaustöihin, joiden oon luvannut viimeistään loppukeväästä valmistuvan.
Previous PostVanhemmat tekstit Etusivu