Kissasukat

Mie halusin kutoa eka kertaa elämässäni jotain kissamaista, ja niinpä sitten googlailin kaikenmaailman kaavioita hakusanayhdistelmällä "cat knitting charts". Vastaan tuli moniakin hyviä vaihtoehtoja, mutta minut hurmasi erityisesti tämä kaavio, jossa kaksi kissaa istuu vierekkäin, ja niiden hännät muodostavat sydämen. Kuvio on kaiken lisäksi 24 silmukan levyinen, joten se sopii täydellisesti minun käsialalle - mie kun yleensä teen sukkia 48 silmukalla.

Näistä aineksista siis syntyivät kahdesta Novita Nallen jämästä aikaansaadut kissasukat kokoa 30. Käytin jälleen kerran ihanaisia koivupuikkojani, joihin oon ihastunut enemmän kuin luulinkaan. Sovitan nykyään kaikki kutomiseni sen mukaan, että voin toteuttaa käsityösuunnitelmani nimenomaan 3 millimetrin puikoilla. Pitäisköhän ostaa nuita koivupuikkoja jossain muussakin koossa...

kirjoneulesukat, villasukat, kissasukat

kirjoneulesukat, villasukat, kissasukat

kirjoneulesukat, villasukat, kissasukat

Nämä sukat matkailevan yhdessä aiemmin väkertämieni raitasukkien kanssa Rovaniemelle. Ennen lähettämistä pitäis saada kuitenkin aikaan vielä yhdet lasten sukat. Niihin mietin jotain Niina Laitisen iki-ihanista pitsimalleista, mutta mietityttää, että sopiiko sellainen palmikkopitsitsydeemi lasten sukkiin. Hmm!
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

14 kommenttia:

  1. Suloiset sukat! Jätitkö kuvioiden väliin yhtään "tyhjiä silmukoita"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) En jättänyt. Sukan takana ja edessä kahden eri mallikerran kissojen väliin jää siksi kapeimmillaan vain yksi silmukka. Jos kissat haluaa kauemmas toisistaan, voi nuo tyhjät silmukat olla hyvä idea :)

      Poista
  2. Ihanat. Voi että on sitten söpöt kisulit. Ihana idea ja toteutus!

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat, hyvin onnistuneet nuo kuviot :)

    VastaaPoista
  4. En ole yhtään kissaihminen, mutta nää on kyllä supersöpöt :)

    VastaaPoista
  5. Voi miten söpöt! Mulla on muuten sulle haaste :)
    http://rosannaofmay.blogspot.fi/2016/02/elakoon-5-vuotias.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja kiitos myös haasteesta, lupaan vastata siihen pikimmiten :)

      Poista
  6. Ihanat! Täytyypä laittaa malli muistiin kun ystäväpiirissä on monia kissaihmisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oikia homma, tällä mallilla saa monet lahjat aikaiseksi!

      Poista