13.31

Selbulinjalla jatketaan

Kuukausi sitten mie loihdin elämäni ensimmäiset Selbu-lapaset, joita esittelin innoissani täällä. Sieltä ne bongasi sellainen ihminen, joka halusi itselleen samanlaiset. Niinpä mie aloin väkertämään uutta lapasparia sillä erotuksella edellisiin, että tavoitteena oli saada aikaan pienikätisen naisen lapaset. Ensimmäiset Selbu-lapaset olivat siis kokoa isokätinen mies, mutta niin se vain onnistui vaihtamalla 2,5-milliset puikot 1,5-millisiin. Tässäpä lopputulos:



Viimeinen kuva paljastaa, että uudet Selbut ovat tosiaan melko lailla ensimmäisiä pienemmät. Paljon kivemmatkin niistä tuli - kuvio näyttää selkeämmältä, enkä tehnyt ollenkaan niin paljon virheitä. Nyt itse asiassa tuntuu, [.....]

19.01

Kirjoneulepolvisukat + ohje

Muistatteko, kun alkukesästä loihdin seuraavannäköiset kirjoneulepolvisukat?



Enemmän kuvia ja höpinää kyseisestä sukkaparista löydät täältä. Ohjetta kyseisen linkin takaa ei kuitenkaan löydy, ja niinpä muuan ystäväni sitä muutama viikko sitten minulta pyysi. Aloinpa siis väkertämään elämäni ensimmäistä ohjetta. Se oli hieman haastavaa, sillä nuo ylläolevat sukat ovat jo ajat sitten menneet lahjaksi. Siispä kudoinkin uudet versiot jämälangoista, jotta saisin realistisen ohjeen loihdittua. Sukista tuli vähintäänkin mielenkiintoiset, sillä lanka loppui kesken useamman kerran. Kaikkia ohjeen mukaisia kuvioita en saanut jämälankavalikoimani avulla edes lohdittua. Näissä on seiskaveikkaa, Viking Villeä [.....]

22.25

Ysärijysärikahvisukat

Mie ylitin itseni ja sain vihdoinkin valmiiksi elämäni ensimmäiset fingering-vahvuisesta langasta kudotut polvisukat! Lankana käytin siis Drops Fabelia, joka oli aikas ihanaa verrattuna noin esimerkiksi Novitan Pikkusiskoon. Puikoiksi valitsin koon 2 sukkapuikot (hui!) ja malliksi Gimme Coffee -sukat, joiden ohje löytyy täältä. 
Alkuperäiseksi väriyhdistelmäksi mie ajattelin mustaa ja turkoosia, mutta tilaamani turkoosi lanka olikin viitisen astetta liian tummaa. Siksi sukkien langoista tulikin ex tempore tajunnanräjäyttävä ysärijysäriväriyhdistelmä. Mallikin vähän muuttui matkan varrella kun huomasin, että 76 silmukkaa ei minun käsialalla tuotakaan nilkkaan istuvaa sukkaa. Polvisukiksi nää muotoutui siis aika [.....]

20.08

Elämäni järkyttävin lankalöytö ja sukkametodi

Raflaavalle otsikolle uskollisena aion kertoa teille maailman kammottavimmasta langasta. Ostin sitä Lankamaailmasta joskus muinoin kaksi kerää, koska se maksoi euron - taitaapi olla samanlaisessa tarjouksessa tälläkin hetkellä. Järkyttävällä tavalla pätkävärjätty tekokuitumössö nimeltä Zandra strömpegarn hengaili lankalootassa aika kauan ennen kuin keksin mitä mie sillä tekisin. Ja vihdoinpa keksinkin - opettelen Magic Loop -homman! Ei haittaa, vaikka kaikki menisi pieleen, koska tämän langan tuhoutuessa ihmiskunta ei menetä yhtään mitään.



Suurehkojen alkuvaikeuksien ja niiden jälkeen alkaneen tylsän tikutteluosuuden myötä valmistuivat homeinen armeijasukka -lookin mukaiset lyhytvartiset sukat. [.....]

21.21

Neule-elämys!

Nyt SE on valmis! Siis juuri se, joka esiintyi jo täällä, täällä ja täällä. Se pitsineuletoppi, jota neuloin parisenkymmentä senttiä huomatakseni kutimuksen olevan kierteellä. Se samainen toppi, jonka ohje aiheutti harmaita hiuksia. Se toppi, johon ostetut langat loppuivat viimeisillä metreillä kesken. Se toppi, josta tuli pikkuisen liian isokin. Se toppi, joka oli suurin neuletyöni ikinä. Mie olen tällä hetkellä kipeä kuin auton alle jäänyt orava, mutta voi että oon myös tyytyväinen, helpottunut ja onnellinen!


Ohje pitsineuletoppiin löytyy täältä. Lanka on ohjeen mukaisesti Drops Muskatia, joka on aivan ihanaa ja laadukkaan [.....]