Piirakkasukat, part öö 4?

Mie todellakin kuuluin siihen iloiseen jengiin, joka ehti tilata Kärkkäiseltä sata kiloa puoli-ilmaista Novita Tuomas -lankaa. No okei, kuus kerää. Kolme valkoista, kolme harmaata - ruskeet oli jo loppunu. Oon näistä langoista nyt vääntäny valkoiset pitkät pitsisukat, harmaa-valkoiset polvisukat, ihan kohta valmistuvat lasten raitasukat ja sit vielä nää harmaat piirakkasukat. Mun mitta on täysi, joten lahjoitin jäljelle jääneen valkoisen kerän osaksi äiskän huivioperaatiota. Never again näin kauan jatkuvaa taiteilua samoilla langoilla. Tässäpä siis utuista todistusaineistoa viimeisimmästä ikuisen harmaasta aikaansaannosketjustani. Nää meni jo ulkomuistista!

piirakkasukat, villasukat, novita tuomas

piirakkasukat, villasukat, novita tuomas

piirakkasukat, villasukat, novita tuomas

Sukka-asioista mie haluan siirtyä pakollisiin talvikuulumisiin. Olin ihan into piukeana, kun huomasin lumikinosten kohonneen eilisestä aika huomattavastikin. Ajattelin vain, että "wihii talvi" ja lähdin kävelemään juuri aurattuun alamäkeen. Neljä kaatumista myöhemmin mie olin jo hieman mustelmilla ja kunniani menettänyt, mutta talvi on edelleen jees! Sitä paitsi pääsin jakamaan kaatumiskokemuksia kaupassa, kun kassajonossa seuraava oli myöskin pyllähtänyt useampaan otteeseen. Kaikella on tarkoitus ja silleen.

Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

8 kommenttia:

  1. Ihanat sukat! Tulisi meillekin talvi, mutta harmaata riittää....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Eiköhän se talvi sinnekin joskus tule! Nauti toistaiseksi siitä, ettei tarvi juuri auratulla lumella liukastella. :D

      Poista
  2. Mie kans tykkään talvesta mutta pelkään kaatumista ihan älyttömästi :D ja mie tykkään näistä sukista, ne on kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nastapohjalliset kengät jalkaan siis ja menoksi! Ja kiitos :)

      Poista
  3. Ihanat sukat! Piirakkamalliin sopii oikeastaan minkä värinen lanka vain! :)

    Tulisipa tännekin talvi, niin pääsisin kaatuilemaan itsekin alamäissä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niin sopii! Mie tosin suosin eniten yksivärisiä, pääsee pintaneule oikeuksiinsa. Ja joo, tää kaatuileminen on ihan mielenkiintoinen harrastus :D

      Poista
  4. Piirakat toimii aina. Mutta nyt olen kyllä kateudesta vihreä. Hesassa ei oo talvesta tietoakaan (satanu vettä koko päivän) ja on vaan pimeää. En tykkää yhtään! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä kääntyy sitten asetelma päälaelleen - täällä ei nouse aurinko ollenkaan, kun siellä on lintujen laulu jo alkanut :)

      Poista