Tirppalapaset ja galaksin kuulumiset

Mie päätin pitkästä aikaa vähän irtautua perinteistä ja kokeilla astetta mielenkiintoisempaa kirjoneuletta. Viime aikoina oon tehny kauhiasti kaikennäköstä perinteistä norjalaiskuviojuttua, mutta nyt löysin Ravelrysta Hanneke Siebenin huikean ohjeen (tai no, tarkalleen ottaen kaavion) lintulapasiin! Se löytyy täältä.

Tällä kertaa kuvaajana ja kuvanmuokkaajana toimi kaimani ja uusi kämppikseni Katja. Hänelle kiitokset erityisesti tämän postauksen viimeisestä kuvasta. Odottakaa vaan, että pääsette sen näkemään! 

lapaset, kirjoneule, Novita Nalle

Lapaset ovat malliltaan aika pitkät. Varressa ei ole joustinneuletta, vaan lapanen jatkuu alusta kärkikavennuksiin asti 60 silmukan kokoisena. Näiden alle täytynee siis lapasten saajan sijoittaa esimerkiksi ohuemmat sormikkaat. Peukalokiilaakaan tässä mallissa ei ole, mutta yllättävän hyvin istuvat lapasista tuli silti.

lapaset, kirjoneule, Novita Nalle

Lankana näissä lapasissa oli Novita Nalle luonnonvalkoisena ja tummanharmaana. Joskus vois olla ihan kokeilemisen arvoista laittaa värit toisinpäin, saattais tulla ihan kivatkin. Toistaiseksi mie kuitenkin taidan siirtyä hetkeksi syrjään lapashommista, sillä peukaloiden väkertäminen on kerta kerralta vähemmän hurmaavaa.

lapaset, kirjoneule, Novita Nalle

Kosmisista tirppalapaskuvista onkin hyvä siirtyä niihin otsikossa mainittuihin galaksin kuulumisiin. Mie puhun nyt siis Star Wars -asiaa, mutta tää selostus ei sisällä juonipaljastuksia, vaan lähinnä henkilökohtaisen tähtiensotailusuhteeni selvennyksen. 

Mie oon siis ollu aina sitä mieltä, että Star Warsit on radikaalia äärinörtismiä, johon en halua ollenkaan ikinä milloinkaan tutustua. Viime viikolla aloin kuitenkin pohtia asiaa uudestaan, kun leffateattereissa ei oikeen muutakaan varteenotettavaa pyöri. Niinpä me sitten Henkan kanssa katottiin kaikki jo aiemmin julkaistut Star Warsit maanantain ja torstain välisenä aikana, ja perjantaina käytiin sit kattoon uusin leffa. Oon ihan myyty. Tai no en oo niille ykskakskolme-osioille, mutta noin muuten. Hih!
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

2 kommenttia:

  1. Miekii tutustuin Star Wars -maailmaan nyt vasta, vuosi vai kaksi sitten, kun mies ystävineen tutustutti minut kyseisiin elokuviin ja katsoimme maratoonina kaikki putkeen... :D Sillä tiellä siis olen ja olin ihan mykistynyt uusimmasta filmistä... :D Niin ja kivat lapaset, ihana tuo vika kuva! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie en siis ole ainoa myöhäisherännyt! :D Ja kiitos :--)

      Poista