Käy Muumilaaksoon

Mie sain pitkästä aikaa idean kutoa polvisukat. Olin riparin kunniaksi ostanut leirikeskuksen lähistöllä sijaitsevasta Siwasta kolmen euron kerän mustaa seiskaveikkaa, eikä mulla ollut sille oikein mitään käyttötarkoitusta. Pitkällisen googlailun jälkeen mie bongasin tämän neulekuvion, ja niinpä syntyivät Muumipeikko-aiheiset villasukat. 

Mustan seiskaveikan ohella mie käytin jo aiemmin kököksi paljastunutta Basic Hjertegarnia. Niinhän siinä tälläkin kertaa kävi, että lanka oli aivan liian ohutta. Langankuljetukset paistaa läpi ja muumi näyttää muutenkin reissussa rähjääntyneeltä, mutta eiköhän sen kuitenkin tunnista! Jälkeenpäin kyllä mietin, että oisko pitäny vaan kutaista mustat polvisukat ja lisätä kuvio sen jälkeen silmukoita jäljittelemällä. Jatkossa saatan kyllä harkita sitä taktiikkaa tämmöisiin töihin.

muumisukat, villasukat, polvisukat, muumit

muumisukat, villasukat, polvisukat, muumit

muumisukat, villasukat, polvisukat, muumit

Muumit sijaitsevat siis sukan sivuilla. Mie kannatin alunperin sellaista ideaa, että muumit olisivat sijoittuneet sukan eteen ja taakse, ja nuo sydämentapaiset sivuille. Henkka kuitenkin oli eri mieltä, ja aika nopeasti mie sitten käänsinkin takkini. Nyt on siis edessä ja takana sydämet (ja kavennuksetkin...).

Resoriin mie käytin Open langat -blogin vinkkiä. 2 oikein, 2 nurin -resorissa joka neljännellä kerroksella neulotaan jälkimmäinen oikeista silmukoista ensin. Minipalmikkoa siis! Helpotti kerrosten laskemista ja varmaan jonkin verran estää joustinneuletta löystymästäkin. Ja kyllähän tuo aika lailla perusjoustinta nätimpää on. Toisaalta, eihän tuommoiset kikkailut mustista sukista mihinkään näy. 

Seuraavaksi ohjelmassa on jotain ihan muuta kuin sukkia, sillä mie oon päättänyt neuloa elämäni ensimmäisen topin. Langat odottaa jo pakettiautomaatissa, kunhan vain jaksaisin ja ehtisin ne sieltä hakea. Katsotaan, mitä tulee - vai tuleeko mitään!
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

8 kommenttia:

  1. Ei oo ihan minipalmikkoa "open ohjeissa", kun neulotaan se jälkimmäinen silmukka siis takakautta oikein. Minipalmikossa normisti etukautta. ;)) Ja eikös muumit saa vähän reissussa rähjääntyneitä ollakin, kun seikkailevat niin kovasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, mie oon siis kai ollut vähän kujalla näiden kanssa! Neuloin etukautta, joten tein siis ilmeisesti minipalmikkoa, mutta en noudattanut linkkaamaani ohjetta... Ihmettelinkin, kun näytti vähän eriltä :D Ja niinpä, vähemmästäkin tulee hieman suttuinen olemus!

      Poista
  2. Ompas kivat sukat! Täytyyköhän neuloa itsellekkin polvisukat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siitä vain tekemään, se on mukavaa hommaa :)

      Poista
  3. Hienot Muumi-sukat. Muumifanina Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Miekin olen sen verran Muumifani, että tämän tyyppisiä sukkia saattaa syntyä tulevaisuudessakin.

      Poista
  4. Tosi suloset sukat :3 ja miutakaan ei haittaa vaikka muumi näyttäs reissussa rähjääntyneeltä, antaa sukillekkin luonnetta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on kyllä totta. Näyttävätpä ainakin ihan oikeasti käsityöltä :)

      Poista