#enkommentoi

Kuinkas monelle teistä on käynyt sillä tavalla, että blogin muokkaamishommat menee kauniisti sanottuna pyllylleen? Nyt on tarjolla kuulkaa tällaiseen toimintaan liittyvää kärsimyskuvausta! Mie nimittäin päätin tänään suorittaa "vähän" blogin ulkoasun muokkausta ja sain idean.

Idea oli tarkalleen ottaen se, että miepä olenkin kyllästynyt koodaamaan ja täten ostan itselleni valmiiksi suunnitellun blogipohjan. Fiksua, eikö totta? Äärimmäisen älykkäänä yksilönä otin varmuuskopion blogistani ja ostin Etsystä alle euron maksavan blogipohjan, jotta voisin kokeilla, miten homma toimii. Hetkellisesti vähän vähemmän silmää miellyttävä, halpa blogipohja oli kuin taivaasta tipahtanut mahdollisuus minulle vähän harjoitella tätä hommaa.

Niinpä mie sitten aloin toimimaan. Olin aikani muokkaillut (siis ehkä kolme tuntia), kun ajattelin oppineeni tarpeeksi ja päätin, että on aika palauttaa blogi takaisin inhimillisen näköiseksi. Niinpä aloin sitä sitten palauttelemaan. Satuin kuitenkin huomaamaan yhden pienenpienen ongelman - mie olin kyllä ottanut blogistani varmuuskopion, mutten ladannut sitä oikeaan muotoon. Vanhan ulkoasun lisäksi kadotin lukijatilastot, ja yrittäessäni pelastaa vanhaa blogipohjaa kommenttien ja blogipäivitysten lukumäärä siinä sivussa kaksinkertaistui. Hihi.

Siispä nauttikaa hurmaavasta uudesta ulkoasusta, joka muuttunee sitten, kun jälleen jaksan kokonaisen päivän asialle uhrata. Eikä tää ees ehkä oo niin kammottava (tai no on). 

Ps. Onneksi jotkin viimeaikaisista epäonnistumisista on ainakin jollain tavalla takanapäin. Katsokaapas tätä pitsineuletoppia, jonka katkeransuloisesta purkamisprosessista kymmenien työtuntien jälkeen kerroinkin jo täällä.


Homma etenee ja mie kasvan ihmisenä.
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

2 kommenttia:

  1. Voii! :< Blogin ulkoasun muokkaaminen on kyllä yhtä tuskaa joskus... Saat sympatiani. :'D Mut tsemppiä muokkaukseen ja jee, toppihan etenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tää koodailu on kyllä semmosta hommaa, että en ois vuos sitten uskonu vapaaehtoisesti tekeväni :D Kiitos tsempistä, eiköhän tää homma vielä ala selkenemään!

      Poista