Kuluneen vuoden kutimukset

Mie ajattelin, että ois oikein ja arvollista koota tiiviisti yhteen postaukseen käsityöaikaansaannokset kuluneen vuoden ajalta. Siitä sitten heräsikin kysymys, että teinkö tällaista viime vuonna. Aikani pohdiskelin kunnes ymmärsin, että enhän mie oo näitä kutomis- ja virkkaushommia harrastanutkaan ko vasta tämän vuoden alkupuolelta lähtien! Siispä elämäni ensimmäinen kutimuskooste, olkaa hyvät.

Tammikuu

Tammikuussa mie siis löysin käsityöt uudelleen pitkähkön tauon jälkeen, kun olin mennyt lupaamaan enolleni joululahjaksi villasukat. Jouluksi ne eivät kerenneet, kun ei hirveästi inspannut. Tammikuussa tuli kuitenkin viime hetkellä valmista, ja alkuinnostus tuotti enon lahjasukkien kylkeen vielä piirakkasukatkin, jotka lahjoitin äitille.


Helmikuu

Helmikuussa huomasin, ettei homma jäänytkään kahteen sukkapariin - tästähän oli tulossa jo harrastus! Lyhyessä ajassa syntyivätkin junasukat, piirakkasukat, polvisukat, virkatut tossut ja parit lasten lapaset. Uusi, isompi korikin piti langoille hankkia, että mahtuisivat. Eivät muuten mahdu enää, vaan osa meidän langoista on jo jonkin aikaa ollut kestosäilytyksessä pakastimen puolella...


Polvisukat olivat isoin neuletyöni todella pitkään aikaan, ja niissä luovuuteni pääsi valloilleen, kun en löytänyt ohjetta kierrereunan tekemiseen. Keksin sitten itse melkein vastaavan systeemin.



Maaliskuu

Maaliskuussa intoilin edelleen piirakkasukista, ja sain niiden myötä kokea elämäni ensimmäisen kerran sen, kuinka liika kutominen johtaa tuntoaistin katoamiseen osasta sormia. Väkersin myös neljät lasten villasukat, palmikkosukat, virkkuukoukkukotelon, kirjoneulepolvisukat, Hanna-tädin tossut, kirjoneulejämälankasukkaset ja tyynynpäällisen. Tyynynpäällisen tein fiksuna tyttönä 60 senttiä maksavasta Uttacryl-langasta, ja se alkaa tällä hetkellä olla valmis tyynyliinojen hautausmaalle siirtymistä varten. 


Huhtikuu

Huhtikuussa mie tein uuden aluevaltauksen ja virkata hurautin pehmolelun. En tiedä, oisko pitänyt - aika kammottavahan siitä tuli. Virkkaus oli muutenkin lähellä sydäntäni kuukauden aikana, sillä huhtikuussa valmistuivat myös siksakvirkattu keittiöpyyhe ja afrikankukkapöllö nimeltä Kerttuli. Virkattujen töiden ohessa mie kudoinkin kyllä jonkin verran, tarkalleen ottaen Kerttu-sukat kummitädille, kirjoneulepolvisukat itselle sekä junasukat ja sammalneulesukat kokoa lapsi. Käsitöiden ohessa valmistui myös gradu Timo K. Mukan raamatunkäytöstä, ja sen arvosanaksi tuli lopulta E!


Toukokuu

Toukokuun käsityösaldoon kuuluivat virkattu tyynynpäällinen, neulottu pitsihuivi, bambuinen tiskirätti, piirakkasukat (jälleen kerran!) ja monen mutkan kautta syntyneet pitsisukat. Niiden väkertämisen ohessa tapahtui paljon mielenkiintoisia juttuja - reissuja, muuan auton hankkiminen sekä muutto.


Kesäkuu

Alkavan kesän kunniaksi mie villiinnyin uudelleen villasukista, ja väkersin itse suunnittelemani mallin mukaiset kirjoneulepolvisukat, Mariket, Elinan pitsiunelmat, jämälankavillasukat ja piirakkasukat. Lisäksi muistelin jo ajat sitten kuopattua vanhaa käsityöblogia täällä. Kesätyötkin alkoi, ja kesäkuuhun mahtui yksi rippileiri. Kaksi oli vielä edessä...


Heinäkuu

Heinäkuussa väkersin valepalmikkosukat, körttisukat, Maariat ja Olgat. Kutomisen ohessa mie vietin aikani ripareilla. 


Elokuu

Elokuussa loppui työt ja alkoi minun vihoviimeinen lukuvuoteni yliopistossa! Kuukauden aikana saivat syntynsä Lapin sukat, muumisukat, vauvan poncho ja tossut, mörkölapaset ja selbulapaset. Selbuistahan mie sitten suorastaan hullaannuinkin, ja niitä on syntynyt muutamat elokuun jälkeenkin.



Syyskuu

Syyskuun aikana mie sain valmiiksi pitsineuletopin, jonka kanssa olin kokenut myötä- ja vastoinkäymisiä noin suurinpiirtein enemmän kuin laki sallii. Voi sitä riemua! En oo muuten vieläkään oikein oppinut pitämään kyseistä vaatekappaletta ylläni, mutta eiköhän se tästä. Topin lisäksi mie tein kammottavat akryylisukat Magic Loop -tekniikalla (en ihastunut), kahvisukat, kirjoneulepolvisukat ja selbulapaset. 


Lokakuu

Lokakuussa alkoi minun parin kuukauden mittainen harkkajakso Rovaniemen Neuvokkaassa vapaaehtoistyöhön ja ylimääräruokajakeluun tutustuen. Työssäoppimiskiireet vähän verottivat valmistuneiden käsitöiden määrää, mutta valmiiksi asti sain silti pitsisukat, kirjoneulepolvisukat (jälleen kerran) ja kantoliinasukat. Viimeksi mainitut olivat kyllä ihana tuttavuus!


Marraskuu

Marraskuun aikana harkka jatkui ja koti-ikävä vaivasi. Ennen kotiinpaluuta mie ehdin tekemään Tenkkapoot, mörkölapaset, piirakkasukat (pitkästä aikaa!), lasten raitasukat, Turtles-sukat sekä pitkään puikoilla hengailleet Fireweedsit. Etenkin Turtles-sukista olin superylpeä - tän vuoden aikana ehdin niiden kautta oppimaan, miten kirjoneuletta tehdään monella värillä ja mitä intarsia tarkoittaa.


Joulukuu

Vuosi on lähestynyt loppuaan melkoisen rennoissa meiningeissä. Innostuin ekaa kertaa ikinä jouluaskarteluista, ja väkersinkin jouluisen lankakranssin ja joulupallot ihan ite! Varsinaisista käsityöjutuista valmistuivat porosukat, bemarisukat, kirjoneulepolvisukat (kyllä vain, taas kerran), musiikkilapaset, kirjoneulepipo, tabletinsuojus ja vuoden viimeisenä käsityönä selbulapaset. 


Huhhuh, kylläpäs niitä yhdelle vuodelle riittikin! Jos oikein laskin ja mitään en missannut, niin tammikuussa syntynyt käsityöinnostus on tuottanut yhteensä 69 erilaista käsityötä - jos siis joulukortteja ja sen sellaisia superpikaisesti väkerrettäviä juttuja, joihin ei liity lankaa, ei lasketa. Näistä taitaa tällä hetkellä odottaa käyttöä yhden käden sormilla laskettava määrä, joten kysyntääkin on ollut mukavasti. Ensi vuonna jatketaan samaan malliin siis :)

Ihanaa uutta vuotta teille, blogini lukijat!
Next PostUudempi teksti Previous PostVanhempi viesti Etusivu

6 kommenttia:

  1. Ihanaa ja silmukkarikasta uutta vuotta siulle! (: <3

    VastaaPoista
  2. Paljon oot kyllä ehtiny! :) hienoja töitä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olin itekki ihan yllättynyt! Pitäis varmaan asettaa ens vuodellekin siis joku käsityötavoite... Ja kiitos! :)

      Poista
  3. Niin kivat värit körttisukissa! En ookkaan ennen tuota väriyhdistelmää nähnyt mutta toimii :)
    Jännä, mitenkä monenlaisia käsitöitä voi tehdä ja mitenkä eri tyyleistä voi löytää ittelleen mieleisen tavan tehdä. Esim. sulle kirjoneuleiden tekeminen on jätte bra ja taitaa nopeastikin sujua, kun itte edelleenkin mietin, että ehkä mahdollisesti jossain vaiheessa jotain niitä teen, kun oisivat niin kivoja vaikkakin vaikeita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Körttisukissa toimii kyllä tosi moni eri yhdistelmä, pitäis joskus taas jaksaa kutoa moiset.
      Ja jep, mulle kaiken maailman palmikot onkin sitten ihan tosi haastavia. Onneksi meitä on erilaisia, niin syntyy maailmaan erilaisia käsitöitäkin!

      Poista